lauantaina, syyskuuta 14, 2013

Hobittipipo.

Nyt annan otsikon säälimättömäti hämätä. Tällä pipolla ei ole sinänsä mitään tekemistä Hobittien kanssa.



Halusin nähdä vuodenvaihteessa uuden Hobittielokuvan (for reasons), vaikka en oikeastaan välitä Tolkienista. Ongelmani LOtR-trilogian kansa aikoinaan oli leffojen tolkuton pituus, ja se että pitkästyn helposti. Nyt olinkin kaukaa viisas ja varustauduin kutimen kanssa.

Tämä on erittäin helppo malli. Tarvitee tietää vain pään ympärys, jotta voi laskea tarvittavan silmukkamäärän ja sovittaa se 4:llä jaolliseksi (reunan joustinneuleen takia, teen sen 2o+2n -malliin). Pipon voi tehdä pyöröpuikoilla, mikä on erittäin käytännöllistä elokuvateatteriolosuhteissa, ei pääse puikot vahingossa tipahtelemaan pimeälle lattialle penkkien väliin.

Kun suoraa tuubia on tarpeeksi pitkälti (tämä muuten kannattaa mitata kohdehenkilön päästä, summittainen arviointi on yllättävän vaikeaa), voi pipon päätellä. Itse teen loppusauman samalla kontrastivärillä kuin joustinneuleen, kohtelen pyöröpuikkoa kuin kahta erillitä puikkoa, joilta päättelen vuorotellen yhden kerralaan ssilmukat, jolloin syntyy yksi kontrastivrinen pitkä sauma. (Hm, no tästä ohjeesta nyt ei varmasti tajunnut mitään.)

Tässä kaunis havainnepiirros:


Ai että. Mun täytyisi alkaa tehdä tätä työkseni, neuleohjeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti